Ei sen ihan näinkään pitänyt mennä.

Viime yönä näin unta, että oli meneillään jonkinlainen ala-asteen luokan tyttöjen luokkakokous Ikeassa, jossa yllättäen oli aurinkoinen luontospotti, jossa oli kalliota ja siinä kasvoi puita ja heinää. Samalla sen sen reunalla oli kuitenkin myös yksi täysinvarustettu Ikea-keittiö.

Sain tänään kuulla, että vanhan ystävän äiti on myymässä asuntoaan. Tieto herätti yllättävän haikean olon, se asunto on tullut itselle niin tutuksi vuosien aikana. Lapsena vietin siellä lukemattomia päiviä, aamuja ennen kouluunlähtöä, iltapäiviä leikkien. 16 vuotta sitten kävin siellä ensimmäisen kerran, se paikka oli lähes yhtä tuttu kuin oma koti. Ja nyt sinne ei pääse enää sitten käymäänkään. Sinne jää kovin paljon muistoja. En tosiaan olisi vain odottanut, että se aiheuttaisi näinkin voimakkaita tuntemuksia.

Tänään oli vapaapäivä, ja lähdin taas kurkkimaan kirppikset läpi sattumien toivossa. Ja löytyihän sitä taas kaikenlaista, mm. mustat tossut, t-paita (koska niitähän en omistakaan vielä...), liituraitahame, lätsä, iso musta huivi sekä kaksi punavalkoruudullista keittiöpyyhettä. Sitten voidaan toki miettiä, miksi edes menen ja hankin lisää kaikkea, kun juuri kaksi päivää sitten sain raivattua vaatekaappini ja karsin sieltä neljän muovisäkillisen edestä tavaraa pois. Ihan vain siksi, että kyllästyin repimään koko hyllyllisen vaatteita lattialle yrittäessäni löytää yhtä tiettyä vaatekappaletta, muutoin sen löytäminen olisi ollut täysi mahdottomuus. Varsinkin jos etsi mustaa vaatekappaletta kaapista, jonka sisällöstä noin 80% on mustaa. Siinä siivotessa löysin myös shortsit, jotka olin täysin unohtanut, enkä varmaan ollut niitä koskaan edes käyttänyt. Nyt käytin.
...Ja voisiko joku nyt helvetissä kertoa miten noita kuvia saa siirreltyä tässä systeemissä, tai siis että saa ne haluamaansa kohtaan tekstiä. Nyt ne tykkää jäädä hengailemaan tuonne ylös enkä saa niitä minnekään alaspäin tässä tekstissä. Ja miksi onnistuin eilen saamaan kuvan tekstin loppuun? Mitävit.
Paska systeemi, tai sitten en vain tajua jotain.

Mikähän siinäkin on, että pulsujen/muiden alkoholiin menevien on puhuttava niin kovalla äänellä, ettei sitä peitä mikään korvaystävällinen voluumitaso mp3-soittimessa? Bussissa jouduin taas todistamaan kyseistä tilannetta, ja niin kovasti kuin olisinkin halunnut kuunnella kyseisen ukon elämäntarinaa ("Mä oon kato tehny biisejä... listahittejä... niitä on kato soitettu ihan radioissa"), oli silti äherrettävä musiikki niin kovalle että juuri ja juuri korvat sen kesti.

Pakko mainita myös lause, jonka ohimennen kuulin kahden keski-ikäisen rouvan suusta: "Niin se on sitä baseballia, sitä sanotaan Englannissa jalkapalloksi." ...Anteeksi, mitä?