Pisaroita sieltä täältä.

   Eilen tein hyvän päätöksen jättäessäni sateenvarjon kotiin lähtiessäni käymään kirjastossa. Koko päivän oli satanut, ja lähtiessä oli sateeton hetki, ja jossain älynväläyksessäni päätin etten tarvitse sitä varjoa. Viivyttyäni kirjastolla hyvän tovin, sää oli sinä aikana toki ehtinyt muuttua jo useampaan kertaan, joten astuessani ulos kirjastosta kohtasin kaatosateen. Sen sekunnin pari oli olo, että hitto kun en ottanut sitä sateenvarjoa, mutta ehkä itselleni epätyypillisellä tavalla päätin olla välittämättä asiasta koska sille ei mitään voinut. En kykene muistamaan, koska olisin viimeksi kävellyt niin kovassa sateessa ilman suojaa, kastuen sukkia myöten läpimäräksi. Ja totta puhuen, nautin siitä. Pidin siitä miltä pisarat tuntuivat kasvoilla. Mutta erityisesti pidin vastaantulleiden ihmisten ilmeistä, kun  kävelin melko hitain askelin kovassa sateessa. Vastaantulijat katsoivat osittain kauhistuneina, osittain lähes säälien ja osittain kummeksuen, kun en edes kiiruhtanut askelissani, en näyttänyt kärsivältä enkä kulkenut edes pää kumarassa. "Mikähän tuota tyttöä riivaa?" Lähes kaikilla kaatosateessa kulkijoilla on muuten kasvot rypyssä, kuin kovastakin kärsimyksestä. Kuulunen kai siihen ryhmään itsekin useimmiten, nyt oli mukava olla poikkeus.

Kainostelin kameralle.

   Viikonloppuna käväisin Hämeenlinnassa, viime visiitin olinkin tehny kauan sitten, joulukuussa. Teemua oli kiva nähdä. Käytiin pariin otteeseen kuvailemassa linnan ympäristössä, ja vaikka taisin jälleen toistaa samoja kuvausmaneerejani kuin aina, on silti tainnut tapahtua askel parempaan suuntaan. Että olisin jopa saattanut kehittyä edes hieman. Ainakin kuvasaalis oli ihan mukavaa katseltavaa jälkeenpäin, ja joukossa muutama sellainenkin, josta ainakin itse olin salaa ylpeä. Ei tosin unohdeta sitä, että Teemu oli jälleen hyvä malli ja onneksi myös tottunut siihen että huutelen ohjeita vähän väliä. "laske leukaa, kato tonne, laita kädet jotenki!". Onnistuin ottamaan suuren joukon varsin surumielisiä kuvia, mikä on melkoinen saavutus, kun malli ei ole niitä maailman vakavamielisimpiä ihmisiä. Mutta en valita.

Teemu.

   On ihan positiivista etten kammoksu käärmeitä tai hiiriä, kun niitä oli majoutuspaikka täynnä. Terraarioissa tosin sentään, ettei aivan lattioilla juoksentelemassa. Kun perjantaina pyörittiin linnan luona, nähtiin kolmen teinitytön joukko, jotka alkoivat yhtäkkiä huutaa kuin syötävät, koska näkivät... "hiiren", joka tosin meidän lähemmässä tarkastelussa osoittautui pelottomaksi peltomyyräksi. Ymmärtäisin paremmin tuon huutoreaktion jos villiin hiireen tai mihin tahansa muuhun villiin luontokappaleeseen törmäisi odottamatta jossain sisätiloissa, vaikka kotonaan. Silloin saattaisin itsekin säikähtää, niinkuin silloin kerran kun talitiainen päätti lentää sisään avoimesta parvekkeen ovesta. Ei siinä voinut paljoa muuta kuin tuijottaa silmät pyöreinä että mitä helvettiä, miten ton saa täältä ulos :D

Jokasyksyinen suosikki: villiviini.

   En oiken pidä siitä, että nyt menen kaikki päivät vain väkisin läpi, yritän vain selvitä yhdestä työpäivästä kerrallaan. Nimenomaan selvitä, päivät tuntuu kuin joltain suurelta urakalta, eivät normaalilta arjelta. Tunnen olevani välitilassa, mutten tiedä minne olen menossa seuraavaksi. Tämä asia painaa takaraivossa koko ajan, vaikka koittaa olla ajattelematta sitä.
 
   Vapaa-ajalla en tunne saavani mitään aikaiseksi, töiden jälkeen tahtoo vaan päästä kämpille pakoon. Ei meinaisi olla energiaa edes nähdä ketään vaikka haluaisi, ei tahtoisi olla yksin vaikka tahtoisikin.

   Lisäksi töissä tuntui tänään ihan maanantailta, ainakin sen puolesta että oikein mikään ei sujunut. Tai no, yksi asia sujui: asioiden pudottelu. Laskeskelin tänään tiputtaneeni

• kännykän lattialle x 1
• useamman kynän taskusta x 7
• kolmia eri avaimia lattialle x 5
• neljä pullollista saippuaa lattialle x 2
• rikkalapion ja harjan lattialle siivouskärryistä x 3
• kasan pyyhkeitä siivouskärryistä lattialle ja roskikseen x 2
• korillisen siivousliinoja myöskin lattialle ja roskikseen x 3
• täyden roskapussin pohjan lattialle (mukaanlukien toki ne roskat) x 1

    Eli työpäivä meni ihan putkeen. Olin ihan tyytyväinen etten myöhemmin levittänyt kauppakassini sisältöä pitkin katuja.

Syksyn kesäisin auringonlasku.