Kärpässieniä kanelilla.

  Viikonloppu on tuntunut jotenkin kummasti paljon pidemmältä, kun perjantaina pääsi töistä jo yhdeltä. Jäin kaupungille kuitenkin vielä hetkeksi sen jälkeen, ja huomasin että joka nurkalla seisoi Nälkäpäivän kerääjiä. Kävin tekemässä lahjoituksen erään hyvin eksyneen näköisen naisen keräyslippaaseen, ja voi että miten sen ilme kirkastui kun joku tosiaan teki lahjoituksen. Vaikutti siltä, kuin joka ikinen muu vain olisi kävelly tästä yhdestä kerääjästä ohi, huomaamatta edes sen olemassaoloa. Hymyilevälle kerääjälle annetaan enemmän huomiota.
   Jatkaessani matkaa näin kerääjiä yhä vain lisää, jotkut tavoittivat katseeni, hymyilivät, odottivat että tulen kolikoineni lähemmäs. Ja tunsin syyllisyyttä kävellessäni vain ohi, teki mieli huutaa että annoin jo rahaa, tein sen jo! Samalla tunsin, kuinka olisi pitänyt laittaa jokaiseen lippaaseen edes jotain, samalla tuntien että se olisi kuitenkin liian vähän, mutta ei ole paljoa mistä antaa, mutta niin paljon enemmän kuin niillä joille apu menee, pitäisikö lahjoittaa koko omaisuuteni, gaah, maailmantuska!

Omena-kaura -paistos.

  

  Perjantaina kirppiskäynnin ja kaupassakäynnin jälkeen saavuin kämpille, ja samantien iski kauhea ahdistus ja ärsytys siitä, kuinka sekaisin tää luukku oli. Edellispäivänä olin väsyneenä, uupuneena ja turjatuneena saanut jo yhden kämppään kohdistuneen vitutuskohtauksen. Pakkohan asialle oli jotain tehdä. Tosin ensin rauhoitin mieleni tekemällä pitsaa, ja sitten vasta aloin siivoilla, pikkuhiljaa. Sohva oli hautautuneena valtavaan vuoreen vaatteita, mainoslehtiä ja sattumanvaraista tavaraa. Vaatteiden alta löysin sitten lopulta mm. nuudelipaketteja, pikapuuropusseja, sekä Tallinnan että Tukholman kartat ja pakan pelikortteja. Olo oli aivan järjettömän helpottunu kun oli suurimmat kamat saanu siivotuksi, tuntui kuin ois joku suurempikin urakka ollut takana. Sanotaan, että kämpän kunto heijastaa sitä miltä itsestä tuntuu ja millainen tilanne on elämässä ja hetkessä, ja ainakin tällä hetkellä voisin omakohtaisesti allekirjoittaa tuon väitteen.
  Siivoilun jälkeen tein vielä ensimmäistä kertaa elämässäni omena-kaura -paistosta. Huomasin tosin liioitelleeni omenien kanssa, niitä oli aivan liikaa.  Mutta oli muuten melkoisen hyvää vaniljajäätelön kanssa. Ja kaneli on yks parhaimpia tuoksuja mitä on. Saatan tehdä tuota lisää lähiaikoina.

Maissia, anyone? :D
Pitsasta tippuneet maissiset ei tykänneet uunista.

  Viikolla tein jotain lähes ennenkuulumatonta ja ostin farkut. Sellaiset olen viimeksi ostanut joskus lukioaikoina, ja myös viimeksi käyttänyt joskus silloin. Nyt tuntui että saattaisi olla vihdoin aika ostaa sellaisetkin uudet. Kaupassa olin niiden tuumakokojen kanssa aivan hukassa, arpomalla keräsin farkkuja hyllystä ja menin sovituskoppiin. Ja ensimmäiset joita sovitin, olikin ihan täydelliset. Vaikkakin liian pitkät, mutta niinhän ne on aina. Ei taida kovin helpolla löytyä housuja jotka ois muuten sopivat ja lisäksi sopivan mittaiset. Ihmettelin taas, minkä mallisille ihmisille noita housuja valmistetaan, kun ne jää aina höröttämään vyötärön takareunasta. Pitäisikö olla täysin perseetön ihminen, että housut menis aivan myöden sekä takamuksen että alaselän kohdalta? Häiritsevää sinänsä, kun muuten nuo farkut on oikeen kivat ja timmit, mutta joutuu silti pitämään vyötä jos ei halua että se takaosa näyttää tyhmältä.

Farkut.

  Tuo yllä oleva kuva hämää itseä kovasti. En näytä siinä edes kovin pitkältä, vaikka jalassa oli 11 sentin korolla varustetut nilkkurit. Ja oikeastihan noita housuja pitää kääntää nyt noin 15 sentin verran että ne ois sopivat pituiset tälläselle pätkälle :D
  Tein tänään pahan virheen lähtiessäni kauppaan noissa huippukorkeissa kengissä. Kadehdin kävellessäni ihmisiä tasapohjaisissa kengissään, jotka saattoivat edetä reippain askelin ja ilman että pelkoa siitä, että katkaisee nilkkansa. Ne ovat kengät, jotka on tarkoitettu istumiseen. Ja silloinkin ne alkaisivat pidemmän päälle sattua jalkaan. En ymmärrä miten selvisin niiden kanssa muutama vuosi sitten uutenavuotena, kävellessäni aivan säkkipimeässä kuoppaista hiekkatietä. Se oli se sama legendaarinen uusivuosi, kun pojat onnistuivat sytyttämään pellon tuleen raketeilla. Oi aikoja :D

  Yllättäen tänä viikonloppuna ei edes kiinnostanut nähdä ketään, viihdyin omissa oloissani aivan täysin. Eilen kävin aamulla kaupungilla, katselin kaksi Pirates of the Caribbeania putkeen ja vain olin. Tänään aloin siivota jo ennen yhdeksää, ulotin siivouksen nyt myös keittiöön ja vessaan.

Tiny mushroom is tiny.

  Illalla halusin käydä ottamassa jonkun syksyisen kuvan ja päädyin metsästämään kärpässieniä. Piti lähteä metsään etsimään niitä lisää, mutta kameran akku päätti simahtaa ennen. Tosin jos olisin metsään saakka ehtinyt, olisin kastunut. Otin muutaman jännän otoksen, arvauksia saa heittää, miten nuo alla olevat neljä kuvaa on otettu ;D

Metsä toisin silmin.

Ja taas mietin, että voisi jättää silloin tällöin ne kirppiskäynnit väliin, ettei vaatekaappi ylikuormitu välittömästi uudelleen. Ei tosin harmita ollenkaan että perjantaina kävin, kun sain silloin koottua kuvan asun itselleni sieltä.
Joku väittikin, että tuollainen kynähameen kaltainen sopisi minulle.

50's.